keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Katto pään päällä

No ei se katto ihan valmis vielä ole, mutta eipä sada enää sisään. Kattoelementit saatiin eilen paikoillen ja tänään katon asennusporukka viimeisteli katon eli urtsitti elementtien välit ja muut rakoset, sekä liittivät aluskatteet. Ihan ongelmitta ei homma mennyt, sillä yhdessä elementissä oli räystäslaudat väärällä puolella. Laudat saatiin kuitenkin suhteellisen kivuttomasti laitettua oikealle puolelle elementtiä. Muutama harkko myös hajosi asennuksessa, kun ei kuulemma ollut tarpeeksi tehty tilaa elementille. Tämänkään korjaus ei pitäisi olla mikään ylitsepääsemätön ongelma.

Oma rakennusporukkamme oli aloittanut maanantaina ikkunoiden asennuksen alakerrasta. Yhtä alakerran ikkunaa ei vielä laitettu paikalleen, jotta ikkuna-aukon kautta saadaan nostaa terassin palkki sisälle maalattavaksi. Koska en ehtinyt saada ikkunoiden tiivitysteippiä viime viikonlopuksi, jouduimme kaikista varoitteluista huolimatta antamaan ikkunoiden teippauksen rakennusporukan tehtäväksi, jotta työt eivät olisi kohtuuttomasti seisahtuneet. Teippauksista kyllä huomasi, että porukka teki sitä ensi kertaa. Kulmiin ei oltu jätetty riittävästi varoja ja uretaania oli paikoin käytetty "hieman" runsaanpuoleisesti, mutta eiköhän ne kuitenkin saada ihan tiiviiksi.

Sunnuntaina oli seinät jo valmisteltu kattoelementtejä varten. Ylemmistä seinäharkoista oli sisempi kerros sahattu pois ja ulompi jätetty, jotta elementti jäisi siistin seinäpinnan suojaan. Kantavan seinän ja sen kanssa samansuuntaisten ulkoseinien päälle oli laitettu lankut elementtien kiinnittämistä varten.

Elementit nostettiin paikalleen reippahan kokoisella nosturilla.

Tässä olohuoneen kattoelementti.

Vasemmanpuoleisesta päätyelementistä piti räystäspuut irrottaa ennen asennusta, kun ne olivat väärällä puolella.

Räystään alla näkyy yksi hajonnut harkko. Keskelle laitettiin vielä yksi elementti, jonka seurauksen pari harkkoa hajosi lisää.

Tässä ikkunassa oli urtsi paisunut YLLÄTTÄVÄN paljon. Tiivistysteippejä ei pahemmin näy.

Tämä ikkuna on vähän lähempänä totuutta. Tässä tosin ikkuna-aukko oli sen verran reilu, että teippiä joutunee jatkamaan, että sen saa liimattua aukkopuuhun kiinni.

5 kommenttia:

  1. Auts. Tekivät ikkuna-asentajat sitten sinulle aika paljon ylimääräistä työtä. Noiden kulmien korjaukset ovat todella v-mäistä hommaa, ja noita ylipursunneita uretaaneja leikellessä leikkaa todella helposti teipin rikki. Nimim. Kokemusta on...

    Käyttivätkö asentaja puukiiloja asennuksessa, vai tajusivatko he poistaa ne ennen uretaaneja? Ne kannattaa poistaa jos sellaisia on jäänyt. Meillä ei ikkuna-asentaja ollut niitä poistanut ennen uretaaneja, ja tuli siitäkin taas pirusti lisätyötä...

    VastaaPoista
  2. Niin lisäyksenä vielä äskeiseen. Ennen teippien liimausta seinään kannattaa "täyttää" ne vajaaksi jääneet kolot vielä uretaanilla. Tuo liian pitkä välimatka karmista seinään ei ole paha ongelma, vetää vaan teippiä aukon päälle. Niitäkin tuli tehtyä...

    VastaaPoista
  3. Sitä on sellaistakin uretaania, joka ei paisu noin mahdottomasti :)

    Tosin se maksaa euron-kaksi enemmän.

    VastaaPoista
  4. Meinasin kommentoida samaa kuin Tapani, että hirveä homma noissa uretaanien poistossa ilman, että saat teipitkin rikki. Itse korjasin tarvittaessa teippejä yksipuoleisella saman firman tiivistysteipillä.

    Joudutteko itse nuo poistamaan? (tai suosittelen, että poistatte tai muuten ne teipit siellä on turhaa reikien vuoksi..)

    VastaaPoista
  5. Rakentajien käyttämä uretaani oli talvilaatua (tais olla jopa Würthin), joten voi olla, että se on osasyyllinen hurjaan vaahtoamiseen - tosin kyllä sitä vaahtoa on ollut kaikenkaikkiaan liikaa. Puukiiloja ei ole käytetty tai ei niitä ainakaan näy (toivottavasti ei löydy vaahdon alta :). Eiköhän me ne urtsit itse veistellä pois, kun tuo budjetti meni vähän tiukoille odotettua suurempien maansiirtohommien kanssa.

    VastaaPoista