lauantai 5. maaliskuuta 2011

Vielä yksi valu

Eilen oli viimeistä edellinen seinävalu. Nyt pitkien sivujen seinät on valettu lopulliseen korkeuteen. Ensi viikolla on enää päätykolmioiden valu. Kattotoimittaja varmisti kattoelementtien asennuksen seuraavan viikon maanantaiksi, eli 14.3. Tässähän käy kohta niin, että talon runko meinaa valmistua :)

Meidän piti mennä tänään porukalla hommiin raksalle, mutta pikkulikalla on jotain ongelmia masun kanssa. Olemme siksi Päivin kanssa vuorotelleet työmaalla ja kotona. Jäljellä olevat väliseinäharkot kannettiin yläkertaan, jossa väliseinää tulee vielä muutama varvi. Sen jälkeen jatkoin jään kantamista ulos kellarista. Siellä on nyt selvästi kylmempää kuin ulkona, eli sillä jäällä on vaikutusta. Sen rikkominen ja kantaminen on yllättävän hidasta, joten aikaa tuossa menee.

Sähkösuunnittelija lähetti torstaina lattialämmityssuunnitelmat. En tiedä, missä kohtaa informaation kulussa oli tapahtunut katkos, mutta ne olivat ihan erilaiset kuin oli sovittu. Meillähän oli tarkoitus laittaa lattialämmityskaapelit saunatiloihin, kodinhoitohuoneeseen, eteiseen ja kellarin kuraeteiseen sekä vessoihin. Käytännössä niitä haluttiin siis kaikkiin tiloihin, joihin tulee laatta. Kellarin suunnitelmassa lattialämmityskaapelit oli pistetty kaikkiin huoneisiin, mukaan lukien varastoon ja tekniseen tilaan. Yläkerrassa kaapeleita puolestaan ei ollut KHH:ssa ja vessassa. Pistin suunnittelijalle palautteen, jossa kerroin nämä muutoskohteet. Edellä mainittujen tilojen lisäksi päätimme pistää kaapeleita yläkerran makuuhuoneiden lattioihin, olohuoneeseen ulkoseinille n. metrin kaistale, alakerran aulaan samoin ulkoseinälle kaistale ja keittiöön. Makuuhuoneisiin ja oleskelutiloihin ne tulevat siltä varalta, jos ikkunat tuntuvat liian kylmiltä ja jos IV-lämmittimistä loppuu tehot huippupakkasilla. Tuosta ns. asiantuntijat ovat sanoneet kahdenlaisia mielipiteitä, joten päätimme pelata siinä varman päälle. Keittiöön pistetään kaapelit siltä varalta, että sinne halutaan joskus laatat lattiaan. Lämmittämätön lattialaatta on kylmä talvella.

Näillä näkymin blogiin saattaa tulla kahden viikon tauko. Lähden ensi viikon alussa reissuun Kaakkois-Aasiaan, enkä sieltä välttämättä blogia päivitä. Mutta jos saan nettiyhteyden pelaamaan ja Päivi antaa tilannepäivityksen, niin ehkä tänne jotain tekstiä tulee.
Johan tuo talolta näyttää. Vasemmalla edessä on katon kannatinpilari, joka nyt on lopullisessa korkeudessaan.

Ruokailutilan ja olohuoneen ikkunat näyttävät nyt aika isoilta. Etualalla on maakellari lopullisessa korkeudessaan. Sen päälle tulee ruokailuterassi.

Olohuoneen ikkuna ja terassiovi talon päädyssä. Oikealla on kaksi keittiön ikkunaa.

Olohuone ruokailutilasta päin kuvattuna. Kuvassa ovat samat ikkuna ja ovi, jotka olivat edellisessä kuvassa.

Keittiö. Korkea ikkuna on yhteinäinen, eli yläosassa oleva lauta on vain tukilauta valua varten.

Eteinen, tai oikeastaan sen yläosa. Valua varten suojaksi pistetty styrox-rivi näyttää, mihin kohtaan kattoelementtien alalaita tulee.

Pistin tähän pari maisemakuvaakin, kun telineiltä oli hyvä kuvata. Tämä on koilliseen. Kuvassa näkyy vanhempaa asuinaluetta. Edessä on Louhivaaran aluetta, joka toistaiseksi on meidän tonttia lukuunottamatta koskematon.

Maisema etelään. Puusto hiukan rajoittaa auringon paistetta, mutta ei tuo metsä onneksi mikään tiheä ryteikkö ole.

3 kommenttia:

  1. Sähkösuunnittelija korjasi kuvat ripeästi. Saimme jo eilen uudet kuvat. Nopeaa toimintaa.

    VastaaPoista
  2. Kun katsoo taloon.com + talotarvike.com hintoja niin kannattaahan ne kaapelit vetää kaikkiin tiloihin. Parempi ne sähkövastukset betonin sisällä kuin kattorakenteissa.

    Eihän se passiivitalo kuluta kuitenkaan paljoa sähköä.

    http://kauppa.taloon.com/PublishedService?file=&pageID=3&action=view&groupID=4115&OpenGroups=4115

    VastaaPoista
  3. Tuleehan noihin vielä työ päälle. Periaatteessa jo nyt suunnitelmassa olevat makuuhuoneiden ja olohuoneen kaapelit ovat turhia - jos eristys ja lämmitys toimii niin kuin pitää.Kaapelit jätettiin pois niistä tiloista, joissa viileys ei haittaa ollenkaan tai haittaa niin vähän, ettei siihen tarvitse varautua. Ollaan ajateltu, että kun yrittää monessa paikassa säästää vähän, saa lopulta säästettyä paljon.

    VastaaPoista