sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Sisäpintojen tasoitus

Minulla on ollut koko viikon kevyttä flunssaa, joka nousi huippuunsa eilen. Heräsin pää tukossa enkä meinannut aamulla pysyä pystyssä, kun tasapainoaisti jotenkin heitti. Otin päivän kevyemmin, eli leikin pikkulikan kanssa kotona ja kävin ostamassa lisää tiivistysteippiä sekä kiviliimaa tulevia kylpyhuoneen seiniä varten. Ostin myös maalarinteippiä, vaikka sitä ei varsinaisesti vielä missään tarvita. Olen sitä kuitenkin kaivannut jo useampaan kertaan talolla, joten nyt sitä on.

Urakoitsija on saanut yläkertaa hyvin levytettyä ja enää osasta kattoa puuttuu levyt. Sen lisäksi ikkunoiden smyygit on levyttämättä. Olemme miettineet sitä, että pitäisikö palkata joku tekemään tasoitusurakka vai tasoitammeko itse. Soitin perjantaina yhdelle tasoittajalle, josta sain suosituksen: "Joo, nyt on täyttä koko loppuvuosi. Ensi vuoden alkuun voisi ottaa urakan." Taidamme olla pahasti myöhässä. Useammalle en ehtinyt soittaa, joten Päivi aloitti eilen seinien tasoittamisen. Hänellä on siitä aikaisempaa kokemusta, joten jälki on ihan hyvää. Sen puolesta ei huolestuta, mutta aikaahan tuossa menee. Enemmän huolestuttaa ulkoseinien rappaus, kun ilmeisesti sekin olisi pitänyt tilata jo aikapäiviä sitten. Sen itse tekeminen voi olla vähän haasteellisempaa.

Katon pintaa ollaan kovasti mietitty. Ammattilainenhan tuon vetäisi ruiskulla perinteisen röpelöiseksi. Itse sen voisi maalata kuten seinäpinnat. Mietityttää se, että olisiko ammattilaisen tekemä röpelöinen pinta akustisesti parempi. Olohuoneen ja eteisen korkean tilan kaikuminen arveluttaa. Aikaisemmassa talossa käytimme yhdessä paikassa Teknoksen Kolibri G -pinnoitetta, ja sillä sai helposti hienoa pintaa. Onko kellään lukijoilla ideoita, mitä tuon katon kanssa kannattaisi tehdä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti