Talon tärkein huone, eli WC :) lähestyy valmistumistaan. Seinät on laatoitettu ja lattiassa vesieristys kertaalleen vedetty. Lattia laatoitetaan näillä näkymin ensi viikon alussa. Päivi kävi eilen ostamassa lattialaatat, jotka ovat grafiitin harmaat. Olemme suosineet tummaa laatoissa, koska eteisen ja KHH:n laatat ovat myös tummat. Teknisen tilan lattiakin on vesieristetty, ja haemme siihen laatat viikonloppuna. Siinä mennään halpis-linjalla, koska niitä laattoja ei ole tarkoitus (toivottavasti) ihailla päivittäin.
Eteinenkin on laatoitettu. Tarkasti katsottaessa eteisen seinien vinous näkyy siinä, että saumat eivät ole täysin yhdensuuntaiset kaikkien seinien kanssa. Harmillista sinänsä, mutta vinous on niin pientä, että sitä ei arkielämässä luultavasti huomaa.
Päivi on saanut porraskäytävän ja yläaulan seiniä hyvin maalattua. Vielä on viimeistelemättä välipohjan pääty ja porraskäytävän alaosa. Yläosahan maalattiin jo jokin aika sitten. Käytännössä pitää kuitenkin tehdä niin, että koko seinä maalataan lopuksi kertaalleen ylhäältä alas. Muuten keskelle portaikkoa jäisi ikävä työsauma. Keittiön seinätkin on maalattu valmiiksi, joten valmista pintaa on nyt syntynyt vähän sinne sun tänne. Meidän makuuhuoneemme on vielä pahasti kesken. Sitähän me pidimme aikaisemmin taukotupana, joten sen viimeistely on tullut jälkijunassa muihin huoneisiin nähden. Tällä hetkellä KHH on taukotupa, joten sekin on muita huoneita hiukan jäljessä. Mutta eiköhän ne saada valmiiksi ennen muuttoa ;)
Sähkömies kävi tekemässä yhden päivän hommia. Sähkökeskus on saanut rinnalleen kaverin, eli data- ja antennikeskuksen. Sähkösuunnittelijalla oli käynyt jokin virhe sähkökeskuksen suunnittelussa. Siitä puuttui yläkerran lattialämmityksen kytkennät. Asentaja kuitenkin korjasi tuon virheen, joten se on nyt kunnossa. Ulos hän asensi kulkuvaloja, ettei meidän tarvitse ihan pimeässä liikkua.
Olemme Päivin kanssa heränneet sisäovien hankkimiseen. Olemme tähän mennessä ostaneet tarvikkeita sitä mukaa, kun niitä on tarvittu. Nyt kun talolla huseeraa joku muu, ei kaikkea aina muista etukäteen. Vähän samalla tavallahan meillä kävi eteisen laattojen kanssa, eli niitäkin haettiin hiukan kiireellä. Ovia etsiessä eksyin
Haapsalun uksetehaan sivuille. Siellä olevat ovet Förby 1P ja Förby 1G näyttävät hienoilta. 1P on yksipeilinen ja 1G sama malli lasilla varustettuna. Sisustussuunnittelija suunnitteli makuuhuoneeseemme lasilla varustetun oven. Näin valo pääsisi hienosti kulkemaan läpi talon. Katsotaan nyt, millaiset ovet lopulta valitsemme.
|
WC:n seinälaatta on valkoinen aaltomaisella kuviolla. Valitettavasti kuvio ei näissä kuvissa näy. Suihkun kohdalle pistettiin raita harmaista laatoista. |
|
Eteinen ylhäältä päin katsottuna. Saumoja ei ole vielä saumattu, joten ne ovat tummemmat lopullisessa versiossa. |
|
Portaiden kulkuvaloissa on alaosassa ledit, jotka palavat koko ajan. |
|
Varsinainen kulkuvalo syttyy, kun liiketunnistin huomaa liikettä. Tällainen valaisin on läheltä. |
|
Tältä portaat näyttävät, kun kulkuvalot ovat päällä. Pääovelle on 3 valaisinta ja KHH:n ovelle taakse antaa valoa 2 valaisinta. |
|
Olohuoneen kattoon tulee tällaisia LED-spotteja. Halkaisija on n. 60 mm. |
|
Isin huone näyttää tältä ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti